keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Laiska nukkeilija ryömii kolostaan


padme11

Hei kaikki!

Toukokuun alussa vannoin että pääsen normaaliin postaustahtiin ihan pian, mutta tässä lähes kahden kuukauden kuluttua voin todeta että näin ei tapahtunut. Tällä kertaa en enää edes elättele toiveita sopivasta tahdista, koska kuitenkin seuraava postaus tulee joskus kahden vuoden päästä ja uikutan siinä kuinka alan taas ihan kohta postaamaan kerran viikossa. Eli seuraava postaus tulee sitten kun tulee.

Tällä kertaa mulla on kuitenkin sen verran paljon kuvia, että ehkä saan hieman anteeksi tätä laiskuuttani niillä?

Ensin hieman Padméa - tässä yksilössä on edelleen se uutuudenviehätys joka tekee tästä tämänhetkisen suosikin.

padme19 

padme18

padme17 

padme16 

padme15 

padme14 

padme13 

padme12

Dahlia Cinderellani Fríđa on kokenut jos jonkinlaista muutosta viimeaikoina, mutta pääsin lopulta senkin kanssa lopputulokseen ja siitä tuli varsinainen kultakutri. ::) Suoristin siis Edenillä (Keikujaku) olleen peruukin ja annoin sen tälle mummulle (??). Ja tämä sai myös alunperin Sàgalle (Prupate) ostetut simmut. Ja toisen kerroksen ripsiä!

frida4

frida3 

frida2

frida1

Olen harkinnut tuon ko. Keikujakun myymistä, kun jotenkin se on käynyt tylsäksi. Myös Merl Nostalgian myymistä olen harkinnut.

Tässä vielä muutama kuva Sàgasta ja pari yhteiskuvaa:

saga1

saga2

nuket1 

nuket2 

nuket3

Olisitteko muuten kiinnostuneita kuvatarinasta? Ja jos olette, niin millaisista pidätte?

Nähdään ensi postauksessa!

Rakkaudella, 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Milkmaid braids

Sàga - Pullip Prupate

Well hello!

Tästä tulee melkoisen lyhyt postaus, mutta ajattelin että ehkä olisi viisasta hieman käydä uudistuneita nukkejani läpi yksitellen - postaus kerrallaan. Osa nukeistani eivät ole vieläkään valmiita; esimerkiksi Joujouni Liliana on ihan vaiheessa ja CWR:ni Divinan ulkonäkö on alkanut ärsyttää aivan julmetusti jostain kumman syystä.

Keskitytään nyt kuitenkin Sàgaan, Prupateen, jonka sain syntymäpäivälahjaksi tammikuussa. Sàga on yksi harvoista nukeistani, jonka ulkonäössä ei ole tällä hetkellä minun silmiini mitään kovin häiritsevää. Taidan tosin tästä lähtien pitää sen hiuksia kiinni - sen verran tykästyin tähän kevyeen lookiin, joka syntyy kun hiuksia ei ole pörräämässä sähköisinä ympärillä.

saga1

Sain tämän paidan ommeltua muutama päivä sitten ja olin niin laiska, etten viitsinyt tehdä mitään kiinnityssysteemiä, vaan turvauduin perinteiseen hakaneulaan. Olkaa iloisia, etten yleensä kuvaa nukkejani takaa, koska paidan selkämykset ovat täynnä hakaneuloja ja takaraivo täynnä pinnejä ja kumilenkkejä!

saga4

saga

saga3

Jotenkin tykkään kovasti ottaa näitä valoisia ja keväisiä kuvia! Onneksemme vappuviikonlopuksikin tuli aivan ihanat säät mahdollistamaan kuvaamista ja ulkona oleilua. Ja tässä vielä päivää piristämään tulevan viikon sääennuste Helsinkiin:

sääennuste:)))

Toivottavasti tästä lyhyehköstä postauksesta oli edes hieman iloa!

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Uudestisyntynyt

padme3

Hei!

Yhden kuukauden ja kahden viikon pituinen taukoni nukkeilusta on ohi. Vastoin odotuksiani onnistuin saamaan tämän aikana yhden lukijan lisääkin! Edelliseen postaukseen tuli myös todella paljon kannustavia kommentteja, kiitokset ymmärtäväisyydestänne. On todellakin ilo palata tämän harrastuksen pariin!

Jotkut teistä saattavat huomata, ettei ylhäällä olevan kuvan nukke ole ennen esiintynyt tässä blogissa. Saanen esitellä teille hurmaavan Kiyomini, Padmén!

(tulen tässä samalla bloginkin puolella ulos kaapista star wars -fanina hehe)

Padmé - Pullip Kiyomi

Vaihdoin vanhan ja tylsäksi käyneen Nanetteni tähän ihanuuteen, enkä voisi olla tyytyväisempi päätökseeni. Olen aina ajatellut omaavani niin vahvat tunnesiteet nukkeihini, etten voisi ikinä vaihtaa niitä toisiin. Mutta kylläpäs vain mieli muuttui, kun kyseessä oli Kiyomi,
jonka olen halunnut since forever.

padme4

Kiyomin lisäksi olen aina himoinnut kuola valuen otsatukatonta peruukkia. Olin hieman skeptinen tämän istuvuudesta, mutta tämähän istuu Padmélle kuin valettu! Tilasin peruukin hollantilaisesta Think Pink -nettikaupasta. Tämän kyseisen peruukin valmistajaa en tiedä, mutta laatu ja värit ovat aivan upeita ja hintansa veroisia - tämäkin maksoi vain vähäiset 23 euroa!

padme1

Tämän massiivisen peruukkimainostuksen jälkeen palaan vielä hetkeksi yleiselle tasolle; joidenkin nukkejeni nimet vaihtuvat jälleen! Btw nukkeprofiilit ovat remontissa.

Elikkäs tästä lähtien:

Dahlia Cinderella - Fríđa (tai Frida)
Beary Fairy Kiyomi - Padmé
Classical White Rabbit - Divina
Keikujaku - Eden
Puki - Inès
Joujou - Liliana
Prupate - Sàga

Merl Nostalgiani kohtalo ei ole vielä selvä, joten sen nimi saa pysyä toistaiseksi samana. Olen kyllä melkoisen kyllästynyt sen raukan pinkkiin nassuun...

padme5

Toinen positiivinen asia on se, että sain vihdoin ja viimein toimivan oman tietokoneen, jolla pystyn nopeasti siirtämään kuvia kamerasta Flickriin. Tämän innoittamana yritän saada postaustahdin kuntoon ja alkaa todella panostaa tähän harrastukseen koulun lisäksi.

Ai niin, hyvää viikonloppua kaikille!
Rakkaudella,

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Asiaa

beautiful1

Heippa!

Kuten huomaatte, postaustahtini on ollut lähemmäs 1 postaus/kk. Olen siitä todella pahoillani ja itsekin harmissani. Totuus on se, että koulu ja muut asiat vievät paljon aikaa tältä harrastukselta eikä inspiraatiota kuvailuun ole niin paljon, kuin ennen. Nukkeni ovat lähestulkoon valmiita ja olen niihin todella tyytyväinen, siksi en aio missään tapauksessa lopettaa tätä rakasta harrastusta. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ehkä minun on parempi antaa itselleni mielenrauha ja pitää pieni tauko. Pienellä siis tarkoitan noin kahta kuukautta. Kenties saatan palata jo aiemmin, jos innostusta löytyy. Toivon, ettette heti poista tätä blogia lukulistaltanne, koska olen ehdottomasti palaamassa takaisin entistä ehompana!

Tämän sekavan selostuksen jälkeen saatte vielä muutaman kuvan Cocoasta. Nukkeprofiilitkin pitäisi hoitaa kuntoon, mutta palataan siihen sitten tauon jälkeen!

beautiful2 beautiful3 beautiful4 beautiful5 beautiful6 beautiful7 beautiful8


Kiitos muuten kaikille 110 lukijasta! On ihana huomata, että teitä on jo niin paljon. 

Palataan asiaan muutaman kuukauden kuluttua!

Rakkaudella,



maanantai 1. helmikuuta 2016

Angelic pretty

cocoa's wonderland

Heipparallaa, 
muruset!

Olen tosi pahoillani, etten ole saanut taaskaan postausta tehtyä ajallaan. Tämä hiljaisuus ei siis todellakaan tarkoita, että olisin lopettamassa blogia; yritän nimittäin kovasti päästä takaisin postaustahtiin. > n <  Täytin tammikuussa 15 vuotta ja sain uuden pallopään! Olen jauhanut tästä jo ties kuinka kauan Instagramissa, mutta minkäs sitä tekee, kun on niin innoissaan uudesta lapsukaisesta mähän käyttäydyn kuin jonkun facebookin äityliryhmän aktiivijäsen oh gosh.......

Mutta sen pidemmittä puheitta suoraan asiaan!

DSC_0999

Cocoa, Pullip Angelic Pretty Prupate, 18 vuotta,
SBH-L Obitsu, heat resistant -peruukki ja uudet ripset



Teinpäs muuten juuri yhden elämäni parhaista heräteostoksista.

Saanen siis esitellä:

Hazel, Dal Angelic Pretty Joujou, 11 vuotta, 
SBH-S Obitsu ja formydollin peruukki

DSC_1004

Ostin Hazelin käytettynä enkä voisi olla tyytyväisempi pieneen heräteostokseeni! Ollakseen perinteinen keikkupää-Dal SBH-obitsunsa kanssa Hazel pystyy posettamaan todella hyvin. Oikeastaan jopa paremmin, kuin Ines hybridinsä kanssa.

Tähän loppuun vielä pieni shootinpoikanen!





LUSH LIFE






DSC_1003



DSC_1000  



DSC_1007



DSC_1002 



DSC_1010 



DSC_1012 



DSC_1014 



DSC_1005 



DSC_1006 



DSC_1009 



DSC_1011 



DSC_1013 



DSC_1016 



DSC_1015





Toivottavasti tykkäsitte kuvista ja uusista nukettimista. nwn Kertokaa toki mielipiteenne!

Nähdään ensi postauksessa!